top of page
Turun Osteopatia Osteopaatti Iida Salo Turku Varsinais-Suomi

Blogi

Osteopaatin vinkit siitepölykaudesta selviämiseen

Vastaani on melko lyhyen ajan sisällä tullut hyviä kirjoituksia kollegoilta hengitykseen ja hengitystekniikkaan liittyen. Hengitys on tärkeässä osassa myös joogassa, jota olen nyt noin vuoden verran harrastanut. Hyvät ohjeet erilaisten hengitysharjoitusten osalta ovat kuitenkin itselleni hirveän haasteellisia näin kevätaikaan, sillä katujen siivoamisen nostattama katupöly ja sitä seuraava siitepölykausi haittaavat merkittävästi perushengittämistä, saati kun yrittää erityisiä harjoitteita tehdä. Olen jo pienestä lapsesta saakka kärsinyt atooppisesta ihosta ja muista allergiaoireista jotka aikuisiällä ovat pikkuhiljaa pahentuneet. Heinänuhani lisäksi minulla todettiin parikymppisenä astma ja pienen silmien vetistelyn sijaan nykyään silmiä sattuu ja kirvelee kuin ne olisivat täynnä hiekkaa pahimman pölykauden aikana. Erilaiset allergiat ja yliherkkyydet ovat tavallisia niin lapsilla kuin aikuisilla. Mikäli allergia- tai yliherkkyysoireet ovat epämääräisiä, syitä ei tiedetä tai oireet ovat voimakkaita tulisi olla yhteydessä lääkäriin. Jos kuitenkin selviää apteekin itsehoitolääkkeillä ja oireilu on muutoin hallinnassa, ei lääkärikäyntiä välttämättä tarvita (laitan jutun perään vielä linkin allergioista, linkki johtaa Duodecimin sivuille).


Siitepölyt ja katupöly rasittavat monia keväisin.
Siitepölyt ja katupöly rasittavat monia keväisin.


Osteopatian mahdollisuudet allergiaoireiden lievittämisessä ​Osteopatialla voidaan helpottaa ihmisen oloa vaikkei allergiaa tai yliherkkyyksiä sinällään voida pois hoitaakaan. Itse olen käynyt kollegan hoidossa erityisesti silloin, kun korvat tuntuvat menevän lukkoon ja poskiontelot tuntuvat turpeilta ja tukkoisilta. Joskus olen saanut myös apua akuuttiin ihoreaktioon osteopatiasta kun kehoa on saatu rauhoitettua mm. hermostoon vaikuttavilla tekniikoilla. Osteopaattisesti ajateltuna oli kyse sitten perusflunssasta tai pölyjen aiheuttamasta tukkoisuudesta pään ja kaulan alueella sekä ylähengitysteissä, tärkeää on mahdollistaa kehon normaali imuneste- ja verenkierto. Kun nesteet pääsevät kiertämään, toimii niin ravinto- ja rakennusaineiden kohteisiin vieminen kuin kuona-aineiden poisto kudoksista. Tämä tukee myös kehon omaa immuunipuolustusta, joka allergioissa ja yliherkkyysreaktioissa on muutoinkin kovilla. Kallon ja kaulan alueelle kohdistettavat tekniikat ovat tehokkaita ja turvallisia eivätkä ne aiheuta kipua. Riippuen tilanteesta tekniikkavalinnoissa voidaan keskittyä enemmän pinnallisten jännitteiden käsittelyyn tai pyrkiä vaikuttamaan syvempiin rakenteisiin. Hengitystä voidaan helpottaa käsittelemällä palleaa, rintanikamia ja kylkiluita. Osteopaatin työkaluvalikoimaan kuuluu myös sisäelinten käsittely ja keuhkojen sekä keuhkoputkien toiminnan edistäminen ympäröivien kudosten kautta helpottaa usein hengittämistä.


Mitä voit itse tehdä helpottaaksesi oloasi kevään pölykautena?

  1. Käytä nenähuuhtelukannua. Sarvikuono-kannu auttaa flunssan aiheuttamaan tukkoisuuteen, mutta siitepölykaudella sitä voi käyttää myös tavalliseen "putsaukseen". Suolavesi, joka nenään kaadetaan, puhdistaa ja kosteuttaa. Olen kokenut, että vaikutus on melko nopea ja hengitys kulkee taas hetken mukavammin.

  2. Hyödynnä höyryhengitystä. Höyryhengitys helpottaa tukkoista oloa ja kosteuttaa hengitysteitä. Apteekista voi hankkia tähän tarkoitetun oman inhalaattorin tai käyttää luovuutta kaatamalla esimerkiksi laakeaan astiaan kuumaa vettä ja hengittämällä höyryä astian yläpuolella.

  3. Puhalla pulloon (vesi-PEP). Vastapainepuhallus sopii moneen, mutta tässä yhteydessä ”mainostan” mielelläni sen limaa irrottavaa vaikutusta. Vesi-PEP -letkua saa ohjeiden kanssa apteekista, mutta muutakin muoviputkea voi käyttää. (Laitan loppuun linkin tästä, ohjautuu Duodecimin sivuille).

  4. Käy osteopaatilla. Osteopaattisi ottaa huomioon koko tilanteesi, ja voi helpottaa allergista oireilua monin eri tavoin. Kallon, kaulan ja rintakehän käsittelyllä helpotetaan hengittämistä, edistetään nestekiertoa ja tuetaan kehon omaa immuunipuolustusta. Hoito on kivutonta, turvallista ja ennenkaikkea tehokasta.


Linkit:

Duodecim - artikkeli ”Allergiat” https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00561 Duodecim – artikkeli ”Pulloon puhallus (vesi-PEP)” https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk01179

Comments


bottom of page